Työpaikat

 Suurimmat työpaikat Hyvinkään ja Nurmijärven talousalueella.

Hyvinkään Teollisuustyöntekijät ry koostuu paikallisista työpaikkojen jäsenistä Hyvinkään ja Nurmijärven talousalueella. Selaa työpaikkojen listaa löytääksesi oman työpaikkasi liitto-organisaation päästäksesi jo tänään mukaan kollektiiviseen edunvalvonnalliseen toimintaan.
Jos työpaikkasi ei ole listalla, tai merkinnöissä on virheitä, ilmoita yhteystiedot kotisivuvastaavalle. 







Ei luottamushenkilöä sinun työpaikallasi?

Kaksi hyvää syytä järjestäytyä työpaikalla

  • Yhdessä liiton jäsenenillä on vahvuutta
    • Kun työntekijät työskentelevät yhdessä ongelmien ratkaisemiseksi, niin tavoite on yksinkertainen: tarkoituksena on tehdä se, mitä työntekijät eivät voisi yksin tehdä.
    • Yhdessä päätettyjen toimien avulla parannetaan työntekijöiden palkkaa sekä työturvallisuutta - eli niitä asioita, joita työntekijät ansaitsevat.
    • Jos vaadit näitä asioita yksin päädyt todennäköisesti pettymykseen, mutta kun sinulla on työkavereita mukana vaatimassa etujaan, ovat mahdollisuudet rajattomat.
  • Ammattiosaston etu on huomattava
    • Ammattiliitot auttavat työntekijöitä järjestäytymisissä, jotta työntekijät saisivat parempia palkkoja sekä muita etuja.
    • Ammattiosasto pyrkii toiminnallaan ylläpitämään vuoropuhelua työpaikkojen liitto-organisaatioiden välillä.
    • Työpaikan liitto-organisaatio antaa työntekijöilleen mahdollisuuden vaikuttaa heitä koskeviin asioihin heidän työpaikallaan.

Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden  työpaikkoja mm:


Caverion Industria Oy Rajamäki
Darekon Ltd Oy Klaukkala
EUROPAK OY 
KONE Industrial Oy Hissitehdas
Konecranes Finland Oy Hyvinkää
Konecranes Finland Oy Service Hyvinkää
Konepaja Sihvo Oy
Koneteollisuus Oy
Lajupek Oy
Lapp Connecto Oy
Note Hyvinkää
Pivatic Oy
Plastone Oy Nurmijärvi
Reka Kaapeli Oy Hyvinkää
Tibnor Oy Hyvinkää