Historiaa

Hyvinkään Teollisuustyöntekijät ry:n historiaa 


Hyvinkään metallityöväen ammattiosaston perustamista valmisteltiin vuonna 1919. Virallisesti osasto aloitti toimintansa 1.1.1920. Osasto sai numerokseen 17. Ensimmäisenä vuonna osastoon liittyi jäseniä 57, joista vuoden aikana erosi tai erotettiin 20. Joten loppuvuonna jäseniä oli 37, joista naisia 7 ja miehiä 30. Ensimmäisenä toimintavuotena 1920 olivat ammattiosaston tulot 4966 markkaa ja menoja 2728 markkaa. Metallityöläisten palkat Hyvinkäällä olivat tuolloin keskimäärin 4,50 markkaa tunnissa. 

Suomen Metalliteollisuustekijöiden liitto muutti vuoden 1923 alusta järjestörakennettaan siten, että paikkakunnan erilliset työhuonekunnat muodostivat teollisuusneuvoston. Tässä muutoksessa Hyvinkään teollisuusneuvosto sai uudeksi numerokseen 79. 

Ammattiosaston jäsenmaksu laski kolmen ensimmäisen toimintavuoden jälkeen hiukan, mutta kääntyi vuosikymmenen puolivälissä nousuun. Selvää nousua oli, kuten koko maassakin vuonna 1927 työnantajien julistaman metallin työsulun jälkeen. Vuonna 1929 jäsenmäärä oli runsaat 50. Jäsenistö oli lähes täysin miehiä. Naisia oli jäseninä vuosittain enintään yksi. Suomessa oli silloin yhteensä noin 11 300  järjestäytynyttä  metallityöläistä. 

Suomen Metalliteollisuustyöntekijäin liitto kiellettiin virallisesti oikeuden päätöksellä elokuussa 1931. Se ehti toimia hiukan yli 30 vuotta. Tämä merkitsi myös Hyvinkään metallityöntekijöiden ammattiosaston toiminnan kieltämistä ja loppumista. 

Hyvinkään metallityöläisillä oli valmiudet perustaa uusi ammattiosasto muuttuneessa tilanteessa. Jo joulukuun 29. päivänä 1930 pidettiin kokous Osuusliike Ahjon kahvilassa, jossa keskusteltiin ammatillisen liikkeen aloittamisesta paikkakunnalla uusilla perusteilla. Keskusteluissa kaikki yksimielisesti asettuivat kannattamaan ammattiosaston perustamista. Paikalla oli 5 henkilöä sekä Suomen Metallityöväen Liiton järjestäjä V. Järvinen. Tässä kokouksessa päätettiin perustaa Hyvinkään Metallityöväen Ammattiosasto ja aloittaa toiminta 1.1.1931. Ammattiosaston numeroksi valittiin tänäkin päivänä voimassa oleva 58. 

Ammattiosaston jäsenmäärä pysyi koko 1930-luvun noin 30:ssä. Sodan alkaessa jäseniä oli noin 40, ja jäsenmäärä vain kasvoi sodan aikana. 

KONE Oy osti vuonna 1942 tontin teollisuuslaitokselleen Hyvinkäältä, jossa nosturituotanto alkoi vuoden 1944 alussa. Tämä merkitsi metallityöläisten määrän kasvua Hyvinkäällä. Ammattiosaston jäsenmäärä kasvoi siten, että ennen Kone Oy:n aloittamista se oli hiukan yli 50, mutta sotakorvausvuosina jo yli 200. 

Vuonna 2017 Metallityöväen liitto, Team ja Puutyöväen liitto yhdistyivät ja niiden nimeksi tuli Teollisuusliitto ry. Liiton puheenjohtajaksi valittiin kokouksessa Riku Aalto. Seuraava liittokkous on 2023.

Ammattiosaston syyskokouksessa vuonna 2018 Hyvinkään metallityöven ammattiosasto ry n:o 58 päätti ottaa uudeksi nimekseen Hyvinkään Teollisuustyöntekijät ry:n. 

Ammattiosaston jäsenmäärä on vuoden 2019 alussa 1241 jäsentä.